Vuosikokous pidettiin 1 huhtikuuta 2016, Slakthusplan 3, Johanneshov, Tukholmassa.

Ennen kokousta nautittiin  lohikeitto ja kahvin jälkeen alkoi kokous. Piirin puheenjohtaja Anssi Pajuvirta toivotti vuosikokouksen osanottajat ja erityisesti pääsihteeri Markku Honkasalo tervetulleiksi. Markku Honkasalo toi vuosikokoukselle Sotainvalidien Veljesliiton tervehdyksen ja toimi myös kokouksen puheenjohtajana.

Årsmöte 2016

Kunnioitettiin vuoden aikana poisnukkuneita jäseniämme hetken hiljaisuudella. Todettin että kokous on piirin sääntöjen mukaan tullut koolle kutsutuksi ja on siten laillinen ja päätösvaltainen. Kokouksen kielenä oli ensisijaisesti suomi, mutta keskustelut käännettiin myös ruotsiksi. Jaettu kokousmateriaali oli molemmilla kielillä. Piirin hallitukselle myönnettiin toimintavuodelle 2015 tili- ja vastuuvapaus. Piirin puheenjohtajaksi valittiin Anssi Pajuvirta. Piirin hallitukseen kuulunut Asko Matikainen, Jan Kjellberg, Jouni Knuuttila ja Ossi Koukkula. Hallituksen varajäseneksi valittiin Irja Patala.

Vuosikokous päättyi hyvään tunnelmaan ja toivoa hyvälle toimintavuodelle. Päätteeksi esiteltiin Ari Matikaisen Sota ja Mielenrauha elokuva jäsenille.

Uncategorized